AIKARAKO
Novelli on julkaistu lehdessä SPIN 2/1986. Siis aikana, jolloin maailma oli toinen. En tuonut tätä nykyaikaan. Pientä stilisointia tosin tein.
*****************
Kun Ilmari Leppäkeihäs palasi lomaltaan Suomessa takaisin USA:han, hän kutsui välittömästi muun tutkimusryhmän koolle.
- Olen keksinyt jotain mullistavaa, hän sanoi.
- Mitähän tuo mahtaa olla? tiedusteli päällikkö vähemmän vakuuttuneena, sillä tähän mennessä Ilmari oli ollut vähemmän innovatiivinen.
- Olen keksinyt, miten minne tahansa maailmankaikkeudessa pysytään matkustamaan ilman aikahukkaa, selvitti Ilmari.
Muita nauratti, joten he nauroivat estottomasti hetken aikaa.
- No kuunnellaan, sanoi päällikkö sitten. - Mutta puhu nopeasti, meillä on todellistakin työtä.
Ilmari nosti koiven toisen päälle ja nautti hetken tilanteesta. Hän oli keskipisteenä, ja nauru loppuisi pian.
- Aika kulkee sykäyksittäin, hän selvitti. - Maailmankaikkeus kopioi itsensä yhä uudelleen, ottaen liikkeen huomioon. Sykäyksen pituus on sama kuin aika, mikä valolta kuluu matkaan protonin halki.
- Onpa pitkä aika, nauroi naisassistentti.
- Aika kuitenkin, tokaisi Ilmari. - Ja aina, kun olemassa oleva maailmankaikkeus muuttuu, siihen väliin jää olematon hetki.
- Ettei maailmankaikkeutta ole ollenkaan, ei yhtään mitään? tiedusteli yksi parrakas naurusuu.
- No ei niin mitään, vahvisti Ilmari.
- Entä se matkailu? tiedusteli atomiosastopomo.
- Me siirrämme kentässä aluksen aikarakoon. Aika loppuu, aluksen voi siirtää minne tahansa ja palauttaa alkuperäiseen aikaan. Eikä aikaa kulunut kuin tuo hetki, minkä valo käytti protonitaipaleellaan.
- Hienoa, sanoi päällikkö. - Emmeköhän palaa takaisin töihin.
- Tässä ovat laskelmat, selitti Ilmari. - Tein ne savusaunan edessä alasti, hattu päässä, olutpullo pöydän alla, samalla kun savusauna lämpeni.
- Arvokas paikka, tunnusti matemaatikko ja otti paperinipun. Hän syventyi laskelmiin pariksi minuutiksi.
- Hei, hän epäröi sitten. - Minä vien nämä ja tutustun tarkemmin. Pidetään huomenna uusi kokous, jotain itua tässä saattaa olla.
Seuraavana päivänä oli paikalla myös puolustusministeri, jonka matemaatikko oli kutsunut. He kun olivat koulutovereita.
- No? tiedusteli päällikkö. - Asiassa lie jotain perää, koska herra ministerikin on paikalla.
- Niin, hyvät läsnäolijat, aloitti matemaatikko. - On todella, ja meidän on pyydettävä Ilmarilta anteeksi eilistä ivaamme. Olen perehtynyt näihin papereihin erittäin tarkasti, ehkä löydä niistä minkäänlaista virhettä.
- Sillä lailla! pörhisteli Ilmari.
- Haluaisin kuitenkin keskustella asiasta läsnä olevien kanssa hetken ilman Ilmarin läsnäoloa, niin että miten olisi, Ilmari, pieni kahvihetki?
- Sopii, myöntyi Ilmari ja lähti sydän pystyssä kahviota kohti.
Kun ovi oli sulkeutunut ja askelet kaikonneet, matemaatikko kääntyi toisten puoleen ja kumartui vähän eteenpäin.
- Tämä on erittäin tärkeää. Ilmarin laskuissa on paljon järkeä, mutta niissä on yksi virhe. Aikaraossa ei voi kulkea paikaltaan minnekään, siellä voi siirtyä vain ajassa eteenpäin.
- Minne sitten ajassa joutuu? uteli päällikkö.
- Vaikuttaa siltä, että joutuu toiseen maailmankaikkeuteen, joka kulkee sekunnin vaikkakuinkamonesosan edellä meidän aikaamme. Se on aivan oma maailmansa. Sama aurinko, samat planeetat. Mutta elämästä en uskalla sanoa mitään.
- Miksi minä olen täällä? tiedusteli puolustusministeri pitkästyneen näköisenä, koska tällaisen keskustelun seuraaminen olisi vaatinut aivoja.
- Ajattelin vain, että kenttä voi olla kuinka suuri tahansa, ja sillä voisi siirtää esimerkiksi Neuvostoliiton aikarakoon.
- Poikki! katkaisi puolustusministeri puheen ja tehosti sanojaan viistolla kädenliikkeellä. - Me olemme hyvissä väleissä kaikkien maapallon valtioiden kanssa.
Ja siihen katkesi tämä keskustelu.
Ilmarille annettiin lupa jatkaa asian kehittelyä. Ennen kaikkea hänen piti suunnitella tarvittava laitteisto, ja Ilmari lähti kotiinsa mieli turvoksissa ja kehui lopun iltaa itseään naiselle, jonka kanssa asui.
Jo samana iltana puolustusministeri selosti herra presidentille, entiselle sirkusklovnille, asiaa.
- Me pystymme hävittävään kaikki kommunistimaat hetkessä, jos haluamme.
- Totta kait me haluamme, sanoi presidentti. - Kerropa, miten se käy päinsä.
Ilmari valmisteli kojeitaan, ja aikanaan ne olivat joltisenmoisessa kunnossa. Toisella saattoi siirtyä aikarakoon, toisella pystyi matkustelemaan raossa paikasta toiseen (joka puoli ei kuulemma pelaisi käytännössä). Mutta koska Ilmari ei ollut kovin tyhmä mies, hän arvasi, miksi puolustusministeri oli kutsuttu mukaan kokoukseen, ja miten tämä halusi kojeistoa käyttää. Niinpä hän lähetti pienen paketin muutaman maan hallituksille.
Sitten Ilmari luovutti kojeensa tutkintoryhmälle.
- Olen valmis kokeilemaan laitteistoa, sanoi Ilmari. - Mutta muutama ehto on täytettävä, hän lisäsi.
- Kas mitkä? kysyi päällikkö, jolla ei ollut tuntoakaan puolustusministerin ja presidentin neuvonpidosta.
- Minun on saatava rakoon naiseni, pitkänmatkan helikopteri ja paljon polttoainetta mukaani, vaati Ilmari, joka osasi kuljettaa mainittua vehjettä.
- Saat toki, lupasi puolustusministeri, ja pian Ilmari, nainen ja helikopteri käädyttiin verkkoon ja nappia painettiin, ja Ilmari hävisi kohahtaen naisineen koneineen näkyviltä. Kohahtaen, sillä ilma työntyi täyttämään tyhjäksi jääneen tilan, ja puolustusministerin aivoissa välähti uhkakuva, joka ei koskaan tarkentunut valmiiksi.
Näin Ilmari oli uhrattu, jotta vihollisuhat vihdoinkin väistyisivät maapallolta. Puolustusministeri ja presidentti kikattivat punaisina. Laitteistot toimivat.
Seuraavalla sukkulalennolla sukkula vei avaruuteen aivan erikoista lastia, ja avaruudesta sinkoilivat voimaviivat maapallolle ja ympäröivät kaikki roistovaltiot, ja silmät tähtirähmässä presidentti painoi sinipunavalkoista nappulaa, eikä maapallolla enää ollut roistovaltioita.
Ilmari oli tyhjyydessä, hänen kuplansa ulkopuolella ei ollut yhtään mitään, ja Ilmari hymyili tyytyväisenä. Hän nosti sormensa säätönappulalle ja painoi sitä, ja aika nytkähti ja hänen ympärillään oli taas maailma. Eikä Ilmari ihmetellyt yhtään sitä, ettei hän ollut siirtynyt Linnunradan reunamille. Hän istui koneessaan naisensa (jonka nimi oli Leenuska) kanssa umpimetsässä, onneksi pienellä aukeamalla. Hän avasi oven ja viskasi pusikkoon paikaltasiirtolaitteen (jonka sisällä oli vain herätyskellon koneisto).
Hän vietti viikon odotellen tällä niityllä. Sitten matka alkoi. Hän käynnisti helikopterin ja alkoi lentää kohti itää yli koskemattomien aarniometsien. Välillä hän pysähtyi tankkaamaan rantahietikolle, sillä nyt hänen edessään liplatti Atlantti. Hän myhäili tyytyväisenä. Tässä maailmassa kasvoivat kasvit ja elivät eläimet, mutta yhtään viisasta ihmistä ei näkynyt. Valtameri jäi pian taakse ja Länsi-Euroopan metsien yllä hän jo huokaisi helpotuksesta. Suunta koilliseen, Suomeen.
Suomi oli paikallaan. Ilmari oli aluksi pelännyt, että hänen pitäisi odotella vaikkapa Englannissa jonkin aikaa, ettei kotimaa sortuisi niskaan. Mutta olivat näköjään olleet nopeita liikkeissään. Viikon odotus oli riittänyt.
Ilmari jatkoi matkaansa. Hän lensi koilliseen, kohti entistä kotitilaansa. Hän laskeutui piiloon navetan taakse, ettei lentoromu pilannut näkymiä, nosti vettä ja pisti heti Leenuskan kanssa savusaunan lämpiämään. Hän myhäili tyytyväisenä.
Puolustusministeri oli todella luullut, niin kuin luultavaa oli, että Suomi oli yhdessä Venäjän kanssa roistovaltioiden luokkaa. Ja niinpä Suomi oli siirtynyt tähän uuteen maailmaan yhdessä Neuvostoliiton ja muiden kommunistivaltioiden kanssa. Nämä maat olivat siis ymmärtäneet käyttää Ilmarin niille lähettämää pakettia ja kiskaisseet maansa pois aikaraosta seuraavaan rinnakkaismaailmaan.
Entä mitä tapahtui vapaalle maailmalle? Kun puoli maapallollista elokehää poistettiin, jäljelle jäi tyhjiö, johon loppu ilmakehä ampautui. Ne, jotka selvisivät hirmumyrskystä, tukehtuivat. Myös tämä entinen, ja vähän nykyinenkin, klovni.
Mutta uudessa maailmassa siirto tapahtui rauhallisesti. Voimakentät ottivat vastaan uudet tulokkaat, vain lauha tuuli kiersi kertaalleen meret ja mantereet.
Pariskunta lämmitti saunaansa, istutti perunoita ja porkkanoita. Ilmari pääsi läheiseen kouluun matematiikanopettajaksi. Leenuskasta tuli kouluun keittäjä-siivooja. Hyvin hän ammattinsa hoiti, vaikka ei ollutkaan suuremmin koulutettu. Heille nämä ammatit soveltuivat hyvin, koska koulusta oli pitkät kesälomat istutella juureksia ja kerätä sieniä ja marjoja. Olihan Ilmarilla muutama rauhallinen vuosi edessään, ennen kuin kotimaan kommunistit ehtisivät yhdessä ulkomaisten aateveljiensä kanssa linjariidoissaan sotimisen asteelle.
Niin, oliko Ilmari ehkä suunnitellut tämän kaiken? Tuskinpa sentään, ei kait hän nyt niin viisas mies ollut.
Mutta kun ne perhanat aina nauroivat hänelle...
*****************
Kun Ilmari Leppäkeihäs palasi lomaltaan Suomessa takaisin USA:han, hän kutsui välittömästi muun tutkimusryhmän koolle.
- Olen keksinyt jotain mullistavaa, hän sanoi.
- Mitähän tuo mahtaa olla? tiedusteli päällikkö vähemmän vakuuttuneena, sillä tähän mennessä Ilmari oli ollut vähemmän innovatiivinen.
- Olen keksinyt, miten minne tahansa maailmankaikkeudessa pysytään matkustamaan ilman aikahukkaa, selvitti Ilmari.
Muita nauratti, joten he nauroivat estottomasti hetken aikaa.
- No kuunnellaan, sanoi päällikkö sitten. - Mutta puhu nopeasti, meillä on todellistakin työtä.
Ilmari nosti koiven toisen päälle ja nautti hetken tilanteesta. Hän oli keskipisteenä, ja nauru loppuisi pian.
- Aika kulkee sykäyksittäin, hän selvitti. - Maailmankaikkeus kopioi itsensä yhä uudelleen, ottaen liikkeen huomioon. Sykäyksen pituus on sama kuin aika, mikä valolta kuluu matkaan protonin halki.
- Onpa pitkä aika, nauroi naisassistentti.
- Aika kuitenkin, tokaisi Ilmari. - Ja aina, kun olemassa oleva maailmankaikkeus muuttuu, siihen väliin jää olematon hetki.
- Ettei maailmankaikkeutta ole ollenkaan, ei yhtään mitään? tiedusteli yksi parrakas naurusuu.
- No ei niin mitään, vahvisti Ilmari.
- Entä se matkailu? tiedusteli atomiosastopomo.
- Me siirrämme kentässä aluksen aikarakoon. Aika loppuu, aluksen voi siirtää minne tahansa ja palauttaa alkuperäiseen aikaan. Eikä aikaa kulunut kuin tuo hetki, minkä valo käytti protonitaipaleellaan.
- Hienoa, sanoi päällikkö. - Emmeköhän palaa takaisin töihin.
- Tässä ovat laskelmat, selitti Ilmari. - Tein ne savusaunan edessä alasti, hattu päässä, olutpullo pöydän alla, samalla kun savusauna lämpeni.
- Arvokas paikka, tunnusti matemaatikko ja otti paperinipun. Hän syventyi laskelmiin pariksi minuutiksi.
- Hei, hän epäröi sitten. - Minä vien nämä ja tutustun tarkemmin. Pidetään huomenna uusi kokous, jotain itua tässä saattaa olla.
Seuraavana päivänä oli paikalla myös puolustusministeri, jonka matemaatikko oli kutsunut. He kun olivat koulutovereita.
- No? tiedusteli päällikkö. - Asiassa lie jotain perää, koska herra ministerikin on paikalla.
- Niin, hyvät läsnäolijat, aloitti matemaatikko. - On todella, ja meidän on pyydettävä Ilmarilta anteeksi eilistä ivaamme. Olen perehtynyt näihin papereihin erittäin tarkasti, ehkä löydä niistä minkäänlaista virhettä.
- Sillä lailla! pörhisteli Ilmari.
- Haluaisin kuitenkin keskustella asiasta läsnä olevien kanssa hetken ilman Ilmarin läsnäoloa, niin että miten olisi, Ilmari, pieni kahvihetki?
- Sopii, myöntyi Ilmari ja lähti sydän pystyssä kahviota kohti.
Kun ovi oli sulkeutunut ja askelet kaikonneet, matemaatikko kääntyi toisten puoleen ja kumartui vähän eteenpäin.
- Tämä on erittäin tärkeää. Ilmarin laskuissa on paljon järkeä, mutta niissä on yksi virhe. Aikaraossa ei voi kulkea paikaltaan minnekään, siellä voi siirtyä vain ajassa eteenpäin.
- Minne sitten ajassa joutuu? uteli päällikkö.
- Vaikuttaa siltä, että joutuu toiseen maailmankaikkeuteen, joka kulkee sekunnin vaikkakuinkamonesosan edellä meidän aikaamme. Se on aivan oma maailmansa. Sama aurinko, samat planeetat. Mutta elämästä en uskalla sanoa mitään.
- Miksi minä olen täällä? tiedusteli puolustusministeri pitkästyneen näköisenä, koska tällaisen keskustelun seuraaminen olisi vaatinut aivoja.
- Ajattelin vain, että kenttä voi olla kuinka suuri tahansa, ja sillä voisi siirtää esimerkiksi Neuvostoliiton aikarakoon.
- Poikki! katkaisi puolustusministeri puheen ja tehosti sanojaan viistolla kädenliikkeellä. - Me olemme hyvissä väleissä kaikkien maapallon valtioiden kanssa.
Ja siihen katkesi tämä keskustelu.
Ilmarille annettiin lupa jatkaa asian kehittelyä. Ennen kaikkea hänen piti suunnitella tarvittava laitteisto, ja Ilmari lähti kotiinsa mieli turvoksissa ja kehui lopun iltaa itseään naiselle, jonka kanssa asui.
Jo samana iltana puolustusministeri selosti herra presidentille, entiselle sirkusklovnille, asiaa.
- Me pystymme hävittävään kaikki kommunistimaat hetkessä, jos haluamme.
- Totta kait me haluamme, sanoi presidentti. - Kerropa, miten se käy päinsä.
Ilmari valmisteli kojeitaan, ja aikanaan ne olivat joltisenmoisessa kunnossa. Toisella saattoi siirtyä aikarakoon, toisella pystyi matkustelemaan raossa paikasta toiseen (joka puoli ei kuulemma pelaisi käytännössä). Mutta koska Ilmari ei ollut kovin tyhmä mies, hän arvasi, miksi puolustusministeri oli kutsuttu mukaan kokoukseen, ja miten tämä halusi kojeistoa käyttää. Niinpä hän lähetti pienen paketin muutaman maan hallituksille.
Sitten Ilmari luovutti kojeensa tutkintoryhmälle.
- Olen valmis kokeilemaan laitteistoa, sanoi Ilmari. - Mutta muutama ehto on täytettävä, hän lisäsi.
- Kas mitkä? kysyi päällikkö, jolla ei ollut tuntoakaan puolustusministerin ja presidentin neuvonpidosta.
- Minun on saatava rakoon naiseni, pitkänmatkan helikopteri ja paljon polttoainetta mukaani, vaati Ilmari, joka osasi kuljettaa mainittua vehjettä.
- Saat toki, lupasi puolustusministeri, ja pian Ilmari, nainen ja helikopteri käädyttiin verkkoon ja nappia painettiin, ja Ilmari hävisi kohahtaen naisineen koneineen näkyviltä. Kohahtaen, sillä ilma työntyi täyttämään tyhjäksi jääneen tilan, ja puolustusministerin aivoissa välähti uhkakuva, joka ei koskaan tarkentunut valmiiksi.
Näin Ilmari oli uhrattu, jotta vihollisuhat vihdoinkin väistyisivät maapallolta. Puolustusministeri ja presidentti kikattivat punaisina. Laitteistot toimivat.
Seuraavalla sukkulalennolla sukkula vei avaruuteen aivan erikoista lastia, ja avaruudesta sinkoilivat voimaviivat maapallolle ja ympäröivät kaikki roistovaltiot, ja silmät tähtirähmässä presidentti painoi sinipunavalkoista nappulaa, eikä maapallolla enää ollut roistovaltioita.
Ilmari oli tyhjyydessä, hänen kuplansa ulkopuolella ei ollut yhtään mitään, ja Ilmari hymyili tyytyväisenä. Hän nosti sormensa säätönappulalle ja painoi sitä, ja aika nytkähti ja hänen ympärillään oli taas maailma. Eikä Ilmari ihmetellyt yhtään sitä, ettei hän ollut siirtynyt Linnunradan reunamille. Hän istui koneessaan naisensa (jonka nimi oli Leenuska) kanssa umpimetsässä, onneksi pienellä aukeamalla. Hän avasi oven ja viskasi pusikkoon paikaltasiirtolaitteen (jonka sisällä oli vain herätyskellon koneisto).
Hän vietti viikon odotellen tällä niityllä. Sitten matka alkoi. Hän käynnisti helikopterin ja alkoi lentää kohti itää yli koskemattomien aarniometsien. Välillä hän pysähtyi tankkaamaan rantahietikolle, sillä nyt hänen edessään liplatti Atlantti. Hän myhäili tyytyväisenä. Tässä maailmassa kasvoivat kasvit ja elivät eläimet, mutta yhtään viisasta ihmistä ei näkynyt. Valtameri jäi pian taakse ja Länsi-Euroopan metsien yllä hän jo huokaisi helpotuksesta. Suunta koilliseen, Suomeen.
Suomi oli paikallaan. Ilmari oli aluksi pelännyt, että hänen pitäisi odotella vaikkapa Englannissa jonkin aikaa, ettei kotimaa sortuisi niskaan. Mutta olivat näköjään olleet nopeita liikkeissään. Viikon odotus oli riittänyt.
Ilmari jatkoi matkaansa. Hän lensi koilliseen, kohti entistä kotitilaansa. Hän laskeutui piiloon navetan taakse, ettei lentoromu pilannut näkymiä, nosti vettä ja pisti heti Leenuskan kanssa savusaunan lämpiämään. Hän myhäili tyytyväisenä.
Puolustusministeri oli todella luullut, niin kuin luultavaa oli, että Suomi oli yhdessä Venäjän kanssa roistovaltioiden luokkaa. Ja niinpä Suomi oli siirtynyt tähän uuteen maailmaan yhdessä Neuvostoliiton ja muiden kommunistivaltioiden kanssa. Nämä maat olivat siis ymmärtäneet käyttää Ilmarin niille lähettämää pakettia ja kiskaisseet maansa pois aikaraosta seuraavaan rinnakkaismaailmaan.
Entä mitä tapahtui vapaalle maailmalle? Kun puoli maapallollista elokehää poistettiin, jäljelle jäi tyhjiö, johon loppu ilmakehä ampautui. Ne, jotka selvisivät hirmumyrskystä, tukehtuivat. Myös tämä entinen, ja vähän nykyinenkin, klovni.
Mutta uudessa maailmassa siirto tapahtui rauhallisesti. Voimakentät ottivat vastaan uudet tulokkaat, vain lauha tuuli kiersi kertaalleen meret ja mantereet.
Pariskunta lämmitti saunaansa, istutti perunoita ja porkkanoita. Ilmari pääsi läheiseen kouluun matematiikanopettajaksi. Leenuskasta tuli kouluun keittäjä-siivooja. Hyvin hän ammattinsa hoiti, vaikka ei ollutkaan suuremmin koulutettu. Heille nämä ammatit soveltuivat hyvin, koska koulusta oli pitkät kesälomat istutella juureksia ja kerätä sieniä ja marjoja. Olihan Ilmarilla muutama rauhallinen vuosi edessään, ennen kuin kotimaan kommunistit ehtisivät yhdessä ulkomaisten aateveljiensä kanssa linjariidoissaan sotimisen asteelle.
Niin, oliko Ilmari ehkä suunnitellut tämän kaiken? Tuskinpa sentään, ei kait hän nyt niin viisas mies ollut.
Mutta kun ne perhanat aina nauroivat hänelle...
Kommentit