*******************
       Taas kerran he saapuivat uudelle auringolle, ja sen läheltä he löysivät elinkelpoisen planeetan, jolla elämä jo versoi. Ja tätä planeettaa me seuraamme hetkisen verran kauemmin.
     Maan avaruusalus kierteli planeettaa muutaman viikon ja kartoitti sen elämää. Planeetan pinnalla oli vaikka minkälaista vipeltäjää, ja sieltä seasta tutkijat löysivät omalaatuisen tutun rodun, joka keikkui puissa, ja jotkut sen jäsenet olivat jo laskeutuneet puusta maahan  ja ottaneet kiviä käteensä.
       - Kas siinä, sanoi aluksen päällikkö, eikä mitään epäilyä enää ollut.
      Laumasta erotettiin seitsemäntuhatta yksilöä ja muut tuhottiin. Ja näille seitsemälletuhannelle asetettiin kaikki tieto salvan taakse, sillä kyllä aivoihin tietoa mahtuu.
      Ja ihmisten matka jatkui ja viisaus eteni.
      Mutta me odotamme miljoonat vuodet, ja katso: nyt on pimeä keskiaika ja planeetalla elämä elää miekkojen ja vapahtajan aikaa.
     Ja eräänä päivänä kävi niin kuin käydä piti. Erään naisen aivoissa salpa ratkesi ja hän tiesi liikaa. Ja kuten arvata saattaa, hän ei malttanut pitää tietoa omanaan vaan rupesi sitä levittämään.
      - Noita, huusivat toiset kaikki ja polttivat naisraukan roviolla, koska tämä tiesi enemmän kuin muut.
      Mutta koska aika oli otollinen, alkoi raksahduksia tapahtua siellä ja täällä, ja roviot paloivat entistä kiihkeämmin. Kunnes lopulta roviot eivät enää riittäneet, tieto lisääntyi kiihtyvää vauhtia, ja piti siirtyä miekkaan ja kirveeseen. Ja kuten arvata saattoi, älyllinen elämä väheni planeetan pinnalla ja jäljellä olevat kävivät yhä riemuimmin rinnoin taistoon pahaa vastaan.
      Ja eräänä päivänä ajateltiin enää yhdessä ainoassa paikassa, ja sieltäkin yksilöt vähenivät ja vähenivät, kunnes lopulta heitä oli vain kaksi jäljellä.
     - Piruja on kaikkialla, totesi toinen heistä.
     - Mutta me taistelemme kiusaajaa vastaan viimeiseen asti, totesi toinen.
      Ja niin ensiksi puhuneen aivoissa naksahti, ja yhtäkkiä hän tiesi.
      - Kuule, hän sanoi.  – Me olimme väärässä. Kuitenkin totuus on niin, kuin harhauskoiset ovat sitä levittäneet.
      Ja toinen nosti miekkansa ja surmasi tämän, joka yritti olla erilainen kuin muut. Mutta sitten raksahti taas, ja viimeinenkin planeetan asukas sai osakseen koko Galaksin viisauden.  Hän katseli ympärilleen autiota planeettaa, kyteviä rakennuksia, katkottuja päitä, vapahtajan kuvia, ja sanoi:          - Piruako minä itsekseni rupean täällä viisastelemaan.
      Ja niin hän syöksyi miekkaansa ja kuoli, ja muurahaiset ryntäsivät hänen kimppuunsa ja päättivät jättää kitiinikuorensa sikseen.