Tämä on erillinen lisäys PKhon.

 

Pietari Wirtanen

PYHYYS

WHH 214

 

 

 

Aurinko lämmitti kallion. Sammal tuoksui. Polku nousi ensin ylös, laskeutui sitten notkelmaan suurten kuusten sekaan. Kävelin eteenpäin, olin oudolla tiellä. Kun polku alkoi jyrkästi nousta seuraavalle kalliolle, aloin pelätä. Auringon valo siivilöityi puiden lomitse, raidoitti kulun. Nousin, vaikka pelkäsin. Mäen päällä polku työntyi kahden kiven välistä ja laskeutui taas. Samea vesi välähti näkyviin.

Erosin polulta, kuljin ruskean veden vierelle. Saappaani upposivat syvälle sammalen sisään. Jäin miettimään, outo tunne täytti minut.

 

- Ei jumalaa ole olemassa, sanoi sammalella istuva olento, jota en ihmisenä osannut pitää. Eikä se ihminen ollutkaan.

Suolampi oli rauhallinen. Alkoi sataa, sadepisarat pyöräyttelivät ruskeaan pintaan laajenevia ympyröitä. Kun sade tiheni, ympyröiden sijaan syntyivät pienet toinen toisisiinsa törmäilevät renkaat.

- En kysynyt sinulta mitään, sanoin puukko kädessäni. En tietenkään halunnut puukollani lyödä tuota olentoa, kunhan kaivertelin kuusen kylkeen muutamaa kirjainta. Mieltäni painoi jokin rakkauden mallinen tunne, joten veistin pihkaantuvaan puuhun kirjaimia L ja K ja vielä toinen K.

- Ajattelit jumalaa. Pyysit häneltä apua. Haluat tietää. Sinulle jumala on miespuolinen henkilö, jolla on sinun ajattelutasosi ja tietosi, mutta joka on erehtymätön ja kaikkivoipa.

- Niin minulle on opetettu. Ei sellaista, mitä on kuullut monta vuotta, voi niin vain unohtaa.

- Et ole uskonut kait koskaan. Olet ajatellut asioita. Viisitoista vuotta. Onko Jumala ison viraston johtaja, joka istuu huoneessaan tärkeän näköisenä päättämässä asioista, viereisissä huoneissa apunaan Poika ja Pyhä Henki. Enkelit kiiruhtavat ympäriinsä hommia hoitamassa. Serafit ja kerubit. Ja kellarissa pitää omaa firmaansa pystyssä Saatana pikkupiruja komennellen.

 

Maassa törrötti katajanjuurakko, jonka yläpuoliset osat olivat suurelta osin maatuneet. Nitkuttelin juurakon maasta, siivosin roskat, hain muotoa. Päätin tehdä siitä nuken. Siitä tulisi kolmejalkainen nukke. Aloin veistää muotoa esille.

- Mikä siis on jumala? kysyin. - Mitä jumalan tilalla on, jollei ole kaikkivaltiasta ukkoa pilvenreunalla? Mikä ohjaa meidän elämäämme ihmiseksi, ellei mitään johdatusta ole olemassa?

- Ihmisellä on aina ollut pyhyyden tarve. Jo ensimmäiset ihmiset pystyttivät jumalpatsaita, hakivat jumalyhteyttä seitojen ja noitien kautta. Uskoivat ikiaikaisen jumalan löytäneensä, milloin minkinlaisen, ja teurastivat niitä, jotka uskoivat toisin.

- Niinpä.

- Sanoinhan jo, ettei jumalaa ole olemassa. On Pyhyys.

- Ehkä myös osaat selittää, miten jumaluus ja pyhyys eroavat toisistaan. Mikäli sanoilla yleensä pystyy abstrakteja asioita toiselle selvittämään. Sanat merkitsevät eräille muuta kuin toisille. Koodi ei ole yksiselitteinen.

Kuvio käsissäni alkoi hahmottua. Kolme jalkaa, jalkojen mittainen vartalo, ei varsinaista päätä. Ainoastaan suippeneva osa, jossa suun virkaa hoiti ytimestä irtautunut lustoa pitkin kulkeva aukko. Paria röpelöä saattoi kuvitella silmiksi. Kalaa tuo yläosa taisi jotenkin muistuttaa.

- Voin selittää sinulle pyhyyden. Niillä sanoilla, jotka tajuat. Tajuntasi ulkopuolella ei sinulla tietenkään ole sanoja.

- No selitä.

- Pyhyys on erottamaton osa maailmaa, kuten aine ja energia. Tai aine eli energia, jos niin haluat. Pyhyys syntyi yhtä aikaa aine-energian kanssa alkuräjähdyksessä. Pyhyys määrittää universumin vakiot ja sitoo ainetta yhteen siten, että jossain vaiheessa aineeseen syntyy elämä. Ja pyhyys kehittää elämää evoluution kautta niin, että syntyy tietoisuus. Pyhyys on joka paikassa, myös muualla maailmankaikkeudessa. Sen takia, mikäli uskontoja muualla kehittyy, ne nojaavat samaan pyhyyteen kuin maapallollakin. Jumaluus on universaalinen, tosin se ei reagoi aikaan.

- Mitä tuo meitä lohduttaa. Ukkojumala sentään antaa toivon paremmasta tulevaisuudesta. Mihin sinä kätket taivaan?

- Kun ihminen kuolee, pyhyys tietenkin yhtyy kosmiseen pyhyyteen. Miksi se olisi parempi tai huonompi? Se vain on. Eihän tietoista iankaikkista iloa voi olla olemassa. Et voi tavata rakkaitasi jossain toisessa olomuodossa. Minkä ajan rakkaan haluat tavata? Entä jos tuo sinun kaipaamasi henkilö ei kaipaa sinua? Jotkut teidänkin pappinne sanovat, että kuoleman jälkeen ihminen yhtyy jumalaan. Niin minäkin sanon.

Nukkeni oli valmis. Siloittelin sitä vielä, tasakorkeistin jalat. Käännyin sammalolennon puoleen.

- Haluat siis, että kaikki uskonnolliset yhteisöt lopetetaan. Kirkot kiinni. Luostarit navetoiksi. Papit ja piispat oikeisiin töihin.

- Ei. Sanoinhan, että ihmisillä on pyhyyden tarve. He voivat valita sen kirkkokunnan ja sellaiset riitit, jotka heitä enimmin miellyttävät. Mutta jumala on sama.

Suljin linkkuveitseni, pistin sen taskuuni. Heilautin katajanukkeani.

- Lähdetään. Etsin tälle paikan.

 

Kävelimme suon toiselle puolelle, suuren siirtokivilohkareen vierelle. Kiven kupeessa oli rako, syvennys, jonka pohjaa peitti tasainen sammalkerros. Asetin nukkeni seisomaan keskelle pikku luolaa, irrotin suuren sammaltilkun ja peitin sillä onkalon suuaukon.

- Haen tuon kymmenen vuoden perästä. Jos se on vielä tallella, sanoin. - Mutta sano vielä pari asiaa. Jeesus? Armo? Entä syntien lunastus?

- Jeesus. Joosefin ja Marian hedelmä, ennen aviota sumuisena aamuna salavuoteella siitetty. Pyhyys tuli häneen niin kuin kaikkeen elämään. Olkoon pyhyys tässä nimeltään pyhä henki. Testamenttien kirjoittajat arvelivat, että suvun jatkaminen on saastaista, siksi tekivät Mariasta neitsyen. Ei pyhyysjumala niin ajattele.

- Entä muistoateria? Jeesuksen ruumis ja veri? Tie, totuus ja elämä?

- Jeesus ojensi leipää ja viiniä. Tämä on minun ruumiini. Tämä leipä. Vertauskuva. Ei hän vertaan juottanut vaan viiniä. Aina kun tätä juotte. Viiniä. Tie, totuus ja elämä. Taivasta ei ole. Palkinto on inhimillisesti elävän ihmisen hyvä olo ja omatunto. Toki omatunto on olemassa.

- Rukouksen voima? Ihmeet?

- Jeesus sanoi: Usko. Jumala on sinussa. Usko. Suggestio. Nimiä on monia. Vieläkö haluat jotain tietää?

- En. Olen aina ihmetellyt tieteiskertomuksia, joissa ulkoavaruudesta tulee hahmoja neuvomaan, että eläkäähän siivosti. Älkää riidelkö ja syökää terveellisesti. Rakastakaa yli kaiken ja sitä ja tätä.

- En minä tule ulkoavaruudesta.

- Tiedän. Tulet sisäavaruudesta.

 

Sammalolento lehahti pois. Pistin puukkoni tuppeen. Aloin kävellä polkua suon ympäri. Nousin kalliolle, jatkoin kallion yli kunnes tulin tielle. En pelännyt enää. Tietä pitkin kuljin kotiani kohti, ohi talon, jossa asui tyttö. Olisin halunnut elää yhdessä tuon tytön kanssa lopun elämääni. Seuraavana vuonna hän kuoli.