HUVILA PITÄISI LAITTAA

 
Novelli on julkaistu Tähtivaeltajan numerossa 11 vuodelta 1984. Oikeastaan nro 4/84. Nykyään Ceres lasketaan kääpiöplaneetaksi, kuten Plutokin. Tiedepuoli on käsittääkseni oikein. Pientä säätöä olen tehnyt lehteen verrattuna. 

**************'
 
img073.jpg


    

Bode-Titiuksen säännön mukaan 2,8 tähtitieteellisen yksikön päässä auringosta pitäisi sijaita planeetta. Siinä sellaista ei kuitenkaan ole, mutta uudenvuoden yönä 1801 professori Giuseppe Piazzi, munkki ja siksi poikamies, löysi pienen tähtitaivasta vasten liikkuvan pisteen etäisyydeltä 2,77.
     Uusi taivaankappale sai nimen Ceres. Sen läpimitta on ainoastaan vähän toistatuhatta kilometriä, ja nykyään se on rauhoitettu. Vuotta myöhemmin löytyi Pallas - tänään lääketeollisuuskeskus - ja siitä kahden vuoden kuluttua viime vuonna tyhjäksi koverrettu metallirikas Juno. Myöhemmin näitä planeetaksi kokoontumattomia palasia on löytynyt valtavasti lisää.
   Vuonna 1908 professori Max Wolf löysi Jupiterin radalta, Lagrangen pisteen L4 läheisyydestä asteroidin, joka nimettiin Akilleukseksi. Samana vuonna myös Jupiterin jäljestä, pisteestä L5, löytyi asteroidi, se sai nimen Patroklos. Aikaa myöten näiden pisteiden seutuvilta löydettiin yhä uusia kappaleita. Nykyisin Jupiterin edellä kiitävää parvea kutsutaan Etu-Troijaksi, ja jäljessä tulevaa Taka-Troijaksi.

     Kun voitin lotossa ainoana päävoiton, ostin itselleni huvilan ja sukkulan, jolla saattoi matkustaa minne vain aurinkokunnassa. Sain edullisesti melko uuden lepopaikan Etu-Troijasta. Siellä oli muserrettu muutama isompi asteroidi satojen jo sopivaa kokoa olevien lisäksi, ja niistä oli tehty korkeatasoisia oleskelupaikkoja. Jokaisen läpimitta oli viidenkymmenen metrin luokkaa, niissä oli mukava asuinhuoneisto, kasvihuone, sauna ja paljon muuta. Ja oleskeluhuoneessa tietenkin suuri maisemaikkuna, josta saattoi kaikessa rauhassa katsella avaruuden suunnattomuutta ja tähtien valoa.
     Asunnot oli ankkuroitu avaruuteen noin kolmenkymmenen kilometrin välein. Hektor-asteroidilla oli keskusasema, jonka vetovoimasäde piti asteroidiasunnot Hektorin ympärillä kiertoliikkeessä, jolloin niissä oli kevyt painovoima. Edellyttäen tietenkin, että niiden oma voimalaitteisto oli toiminnassa.
     Jokaisella asteroidiyksiköllä oli oma reaktorinsa, joka veikin puolet koko taivaankappaleen tilasta. Suunnitteilla oli toki pienempiä, ja muutaman vuoden kuluttua päästäisiin varmasti parin kuutiometrin laitteisiin, jolloin hyötytilaa asunnoissa saattaisi kasvattaa.
     Jokaisen huvilan elinkeskuksena toimi tietokone, joka piti asunnon toimintakunnossa silloinkin, kun siellä ei oleskellut kukaan. Mikäli tietokone meni epäkuntoon, varalla oli toinen joka kykeni ylläpitämään elintärkeitä toimintoja. Ja mikäli sekin rikkoontuisi, automaattinen hälytysjärjestelmä kytkeytyisi päälle ja apujoukot Nestorilta tulisivat tunnissa paikalle. Samoin tapahtuisi tulipalon ja minä tahansa muun hätäkutsun jälkeen.
     Agamemnonilla sijaitsi Etu-Troijan huoltopiste. Saattoi joko lähteä itse sukkulalla kauppaan, tai tilata asemalta tarvittavat tuotteet tuotaviksi kotiin. Lääkärikeskus sijaitsi sairaalapaikkoineen Ajaksella, hallintopuoli taas Odysseuksella. Pienempiä palvelupisteitä löytyi sieltä täältä ravintoloista kirjastoon, televisioasemasta ilotaloon.
     Olin jo tehnyt yhden matkan huvilalleni. Edellinen omistaja oli antanut paikalle nimen Trankvilo, enkä toki halunnut sitä muuttaa. Rauhallisuus oli oikea sana kuvaamaan paikkaa.
     Palattuani maapallolle rupesin kuitenkin katselemaan ympärilleni, sillä muutaman kuukauden oleskelu itsekseen kivisen pallon sisällä käy raskaaksi. Halusin mukaani naisen. Pari viikkoa etsittyäni löysin mielestäni sopivan. Hänen nimensä oli Veera. Pyysin hänet mukaan muutaman kuukauden matkalle Trankviloon. Hän suostui ilomielin.
     Lähdimme Libelolla, sukkulallani - nimi tarkoittaa sudenkorentoa - viikkoa myöhemmin matkaan. Jupiter oli melkoisen mukavalla kohdalla, eikä ylikulkuun Etu-Troijaan kuluisi kuin seitsemäntoista vuorokautta. Matkalla meillä olisi hyvä tilaisuus tutustua lähemmin toisiimme, ja samalla saisimme selville, tulisimmeko toimeen keskenämme pitkiä aikoja kahdestaan. Jollemme tulisi, hän voisi matkustaa vuoroaluksella vaivattomasti takaisin Maapallolle.

Saavuimme perille. Trankvilo kiersi avaruudessa näkymättömän narunsa sitomana. Sukkulatallin ovi avautui käskystäni. Liu´uin sisälle ja annoin Libelon laskeutua pehmeästi lattialle. Ovi sulkeutui takanamme ja ilma alkoi täyttää tilaa. Kun merkkivalo sammui, avasin kuvun ja menimme talliin. Tallista jatkoimme ilmalukon kautta peremmälle, menimme oleskelutilaan ja istahdimme näköalaikkunan eteen penkille. Hän oli hiljaa pitkään ja katseli tähtiä. Olimme hyvin lähellä toisiamme ja hän painoi päänsä olkaani vasten. Sinä iltana rakastelimme ensimmäisen kerran.
   Kolme ensimmäistä viikkoa kuluivat mukavasti. Kävimme pari kertaa muiden etutroijalaisten luona. Vietimme muutaman ravintolaillan, mutta etupäässä olimme kahdestaan ja katselimme avaruutta. Asunnon kaukoputkella tutustuimme kaasusumuihin, tähtijoukkoihin ja galakseihin. Tajusimme, kuinka pieniä olemme, ja meitä nauratti.
     Huoneiston taka-alalla oli piilokomero, jossa riippui kaksi avaruuspukua varusteineen. Piilokomeron ovi oli eristetty. Vaikka ilmanpaine muualta katoaisikin, siellä saattaisi oleskella jonkin aikaa. Emme arvanneet tarvitsevamme paikkaa, mutta se kuitenkin pelasti meidän henkemme.
     Eräänä päivänä, katsellessamme jälleen kerran tähtitaivasta, jostain alhaalta kohosi nopeasti musta varjo, ja ikkunaa vasten läsähti suuri möykky, kuin imukärsä. Kärsän sisältä syöksähti tulinen leikkaava liekki, ja ikkuna alkoi heti sulaa. Ymmärsimme kärsän olevan keinotekoisen, ja sen sisällä jokin poltti ikkunaan reikää. Syöksyimme piilokomeroon ja vedimme avaruuspuvut päällemme.
     Emme olleet kovin hirveästi peloissamme. Uskoimme, ettei piilokomeroa löydettäisi, ja vaikeaa se olisikin. Ovea ei mitenkään huomannut erilleen seinäpinnasta, ja jokaisessa asunnossa se sijaitsi eri paikassa, ja avaustapakin oli erilainen. Tuskin nämä tunkeilijat räjäyttäisivät koko asuntoa ja herättäisivät näin huomiota.
     Huomasimme kohoavamme yhtäkkiä irti lattiasta. Keinotekoinen painovoiman säätölaite oli kytketty irti. Valot sammuivat. Himmeät hätävalot kytkeytyivät hetkeksi päälle, sitten nekin sammuivat.
     Meiltä oli ryövätty koko tietokoneisto. Olimme silti rauhallisia, koska hälytysjärjestelmä toisi apujoukot paikalle, ja koska asuntomme oli vakuutettu täydestä arvostaan.
     Ehkä puolen tunnin kuluttua tunsimme töytäisyn, kun varkaat lähtivät. Raotin varovasti ovea enkä nähnyt mitään. Haparoin pimeässä seuraavalle ovelle ja menin oleskelutilaan.
     Ikkunassa oli ammottava reikä, ja sen läpi näin poistuvan aluksen. En ollut koskaan ennen nähnyt mitään vastaavaa. Se oli eräänlainen sukkula, mutta sen malli oli täysin outo. Mahdollisesti se oli naamioitu. Ehkä ryöstäjät halusivat meidän luulevan, että he olivat kotoisin ulkoavaruudesta. Sellaista en uskonut alkuunkaan. Uskoin, että ensimmäistä kertaa maanpäällinen varas oli nyt yltänyt Jupiterin radalle asti.
     Tietokoneisto oli viety. Veera tuli vierelleni, huudahti ja osoitti seinälle. Automaattinen hälytysjärjestelmä oli tuhottu, eiköhän vain ensimmäiseksi. Kukaan ei tulisi meitä pelastamaan. Päätin esittää avaruushallinnolle vakavan huomautuksen tämän laitteiston sijoittamisesta.
     Kaikki energiantuotanto oli tyrehtynyt. Mikään ei pelannut, ja sukkulammekin oli viety.
     Huomasin vielä yhden asian. Koska aluksemme voimansaanti oli lakannut, ei Hektorin liekaköysi enää pitänyt meitä oikealla radalla. Sinkouduimme pois Etu-Troijasta. Katsellessamme ikkunoista naapureita huomasimme, että suuntamme tuntui olevan ekvaattoritasolta alaspäin. Eikä Nestorilta näyttänyt tulevan ketään. Hälytystä ei ollut tapahtunut.
     Poistuisimme pikku hiljaa koko yhteydestä. Muista huviloista ei ollut apua. Jos ne sattuisivat näkemään meidän erkaantumisemme, ne luulisivat meidän irrottautuneen pienelle avaruushypylle. Tämä oli tavanomaista huvia.
     Pukujen happi riittäisi vielä kuudeksi tunniksi. Varaston jokainen varasäiliö oli rikottu, samaten kuin muutkin tavarat, jotka eivät olleet varkaille kelvanneet. Vedestä ja ravinnosta meillä ei ollutkaan huolta. Jollemme kuuteen tuntiin pääsisi yhteyteen Etu-Troijan kanssa, tukehtuisimme pukujemme sisälle.
      Puvuissa oli pieni radiolähetin, mutta sen lähetysteho riitti vain keskinäiseen keskusteluun.
     Poistuimme koko ajan kauemmas muista. Kuljimme tasaisella nopeudella kohti tuhoamme. Menin hermostuksissani läpi komeroita ja varastotiloja löytääkseni jotain, josta saattaisi olla hyötyä. Tavaraa oli paljonkin, osa jopa ehjänä, mutta ei  mitään, mikä toisi pikaisen avun.
     Veera harrasti Maapallolla purjehtimista, joten hän tunsi voiman ja vastavoiman periaatteen. Jos veneestä heitti jotain, vene liikkui toiseen suuntaan. Hän ehdotti minulle vastaavaa: Heittelemme kaiken irti saamamme ulos, oikeaan suuntaan. Vauhtimme kääntyy kotiin päin ja kellumme lopulta naapureidemme luo.
     Suostuin ehdotukseen, oli meidän jotain yritettävä. Tietenkin hengästyisimme ja happi loppuisi aikaisemmin, mutta mitäpä me tekisimme ylimääräisillä minuuteilla.
     Heittelimme huonekalut pihalle. Sidoin itseni köydellä sopivaan heittopaikkaan ja Veera työnsi minulle kaiken irti saamansa. Huonekalujen jälkeen seurasivat loput oleskeluhuoneen tavarat. Kaukoputki oli viety, mutta kaapit ja hyllyt painoivat melkoisesti, joten niiden viskominen voisi vaikuttaa kulkuumme. Keittiössä oli kylmäkalusteita, ruoanvalmistusvälineitä ja pakasteruokaa. Heitimme kaiken ulos ja siirryimme kasvihuoneen sisältöön. Kasvit ja ravintoaineet lensivät tyhjyyteen. Niitä seurasivat kasetit, disketit, tele- ja holovisiot ja ne muutama sata kirjaa, jotka minulla oli mukanani.
     Tyhjensimme varaston. Heittelimme työkalut ja matot, viskasimme astiat, paiskoimme patjat ja tyynyt, siivosimme nurkat rikotuista romuista. Menimme sitten ikkunasta tarkistamaan suuntaamme. Kuljimme pelkällä silmällä arvioiden samaan suuntaan kuin aikaisemminkin. Luovutimme.
     Kiersimme tyhjän asunnon ja jäimme lopulta istumaan oleskeluhuoneen nurkkaan.
Avaruus oli musta ja tähdet loistivat väreissään. Andromedan galaksi kääntyi silmiemme eteen salaperäisenä himmeänä hehkuna. Tiesimme, ettei vauhtimme riittänyt aurinkokunnasta irtaantumiseen, silti meistä tuntui, kuin naapurigalaksi olisi kutsunut meitä luokseen.
     Syleilimme toisiamme, niin kuin se oli kankeissa puvuissa mahdollista, ja sanoimme mitäänsanomattomia sanoja. Asiaa meillä ei enää ollut. Tukehtuisimme kohta, mutta kaikesta huolimatta emme vielä antautuneet. Emme ruuvanneet auki kypäröitämme. Meillä oli jotenkin rauhallinen olo. Niin kuin olisimme saaneet pitkän urakan tehtyä, ja nyt olisi aika levätä.
     Hengitys vaikeutui, painauduimme lähemmäs toisiamme. Sanoimme hyvästit, suljin silmäni ja annoin kuoleman tulla.

     Heräsin outoon ääneen, päätäni särki. Avasin silmäni ja huomasin makaavani vihreässä huoneessa valkoisten lakanoiden välissä. En jaksanut kohottaa päätäni, mutta näin Veeran seisovan vierelläni.
     - Olemme Ajaksilla, hän sanoi.  - Meidät pelastettiin viime hetkellä. Avaruusvarkaita jäljitetään parhaillaan, vielä heitä ei ole löydetty.
     Olin niin väsynyt, etten välittänyt mistään. Nyökkäsin ja suljin silmäni. Veeran puvussa happi oli riittänyt pitempään. Hän oli kunnossa.
     Paljon myöhemmin heräsin uudelleen. Veera istui vierelläni, lääkäri poistui juuri huoneesta.
     - Kuinka he löysivät meidät? minä kysyin.
     - He tulivat sakottamaan meitä, Veera tyrskähti.
     - Mistä? minä kysyin.
     - Ympäristön likaamisesta. Roskien heittelystä. Avaruuden käytöstä kaatopaikkana. Meidän luoksemme johti jätevana.
     - Pitää käydä joskus siivoamassa, minä sanoin ja nukahdin uudelleen.